perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hobitti eli sinne ja takaisin

Hobitti olkoon ensimmäinen merkintäni. Kyseessä on siis J.R.R Tolkienin kirja. 

Hobitti kertoo Bilbo-hobitin seikkailuista kääpiöiden kanssa. Kääpiöt lähtevät valloittamaan Yksinäistä Vuorta takaisin, sillä lohikäärme Smaug on sen vallannut.

Itse pidän kirjasta todella paljon, ja olen lukenut sen aikaisemminkin muutamaan otteeseen. Ainoa huono puoli kirjassa, on hiukan vaikeaselkoinen teksti, kirja kun on kirjoitettu jo monta vuosikymmentä sitten. Aikansa kun on lukenut, niin tarinaan pääsee kyllä sisälle ja tekstikin lähtee sujumaan. Harmittaa kun kirja on niin lyhyt. Suosittelen :)
"Te pyysitte minua etsimään neljännentoista miehen retkikuntaan ja minä valitsin herra Reppulin. Jos joku sanoo että valitsin väärän miehen tai väärän talon niin te voitte kaikessa rauhassa lähteä kolmeentoist pekkaan ja vetää päällenne niin paljon huonoa onnea kuin mieli tekee, tai vaikka painua takaisin louhimaan hiiltä."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti